Siirry sisältöön

Diak mukana kehittämässä uutta yhteistyömallia Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 

Keskustelutilaisuus, nainen ja kaksi miestä. Diakin kuvituskuva.

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) fasilitoi prosessin, jossa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja paikallisten järjestöjen yhteistyö syventyi. Yhteistyön tavoitteena oli erityisesti parantaa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten palvelupolkuja hyvinvointialueella. Lopputuloksena toimijat tutustuivat toisiinsa entistä paremmin, ja yhteisten asiakkaiden auttaminen helpottui. 

Diakin vetämään prosessiin osallistui kaksi sosiaalityöntekijää, työikäisten palveluyksikköjohtaja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta sekä kolme Sininauhaliitto ry:n jäsenjärjestöä: Lapuan Sininauha ry, Nurmon Sininauha ry ja Alajärven Päiväkeskusyhdistys ry. Myös Lapuan seurakunnan diakoniatyöntekijä oli mukana työskentelyssä. Yhteistyömallin kokeilu toteutettiin huhtikuusta marraskuulle 2024, ja siihen sisältyi muun muassa työpajatyöskentelyä sekä vierailuja järjestöihin. 

“Arvokkainta prosessissa oli ehdottomasti se, että opimme tuntemaan alueellamme toimivia järjestöjä ja heidän toimintaansa. Prosessi auttoi meitä näkemään järjestöjen potentiaalia ja miettimään, millaista yhteistyö järjestöjen kanssa voisi olla,” sanoo Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluyksikköjohtaja Marjo Taittonen

Kehityskohteina “Kuuma linja” ja “Saman katon alla” 

Osallistujat määrittelivät työskentelylleen kaksi keskeistä kehityskohdetta. Ensimmäinen, “Kuuma linja”, keskittyi ratkaisun löytämiseen siitä, kenelle tai mihin numeroon hyvinvointialueen ja järjestöjen työntekijät voivat soittaa yhteisten asiakkaiden asioissa. Toinen kehityskohde, “Saman katon alla”, liittyi siihen, miten toimijat voisivat järjestää yhteistä toimintaa esimerkiksi järjestöjen tiloissa. 

“Koko prosessin tavoitteena oli oppia ymmärtämään toinen toistensa rooleja asiakkaiden kokonaistuen tarpeessa. Siksi olikin hienoa nähdä, miten aktiivisesti osallistujat pyrkivät tunnistamaan auttamisen esteitä ja etsimään yhteisiä ratkaisuja,” kertoo prosessin fasilitoinnista vastannut Diakin erityisasiantuntija Anne Määttä

Matka kohti parempia palvelupolkuja jatkuu 

Prosessin aikana hyvinvointialue ja järjestöt lähenivät toisiaan, ja yhteinen työskentely jatkuu myös tulevaisuudessa. 

“Prosessissa selkeytyi, että teemme töitä samojen ihmisten eteen. Yhteistyön ansiosta meidän on nyt paljon helpompi ottaa toisiimme yhteyttä matalalla kynnyksellä,” kertoo Alajärven Päiväkeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Maija-Leena Rantakangas

Yhteistyömallin kokeilu toteutettiin osana Sininauhaliiton Päiväkeskus 2025 -hanketta. 

Kiinnostuitko yhteensovittavan johtamisen valmennuksesta? 

Jos haluat kuulla lisää Diakin tarjoamasta yhteensovittavan johtamisen valmennuksesta ja yhteiskehittämisestä sekä siitä, miten ne voisivat tukea organisaatiotasi, ole yhteydessä: 

Lisätietoa yhteensovittavan johtamisen valmennuksista ja yhteiskehittämisestä myös verkkosivultamme: https://asiantuntijapalvelut.diak.fi/palvelut/yhteensovittava-johtaminen-ja-palveluiden-kehittaminen/(avautuu uuteen ikkunaan)  

Alkuperäinen uutinen prosessista julkaistu 30.1. Sininauhaliiton verkkosivuilla. Lue se täältä: https://www.sininauhaliitto.fi/ajankohtaista/etela-pohjanmaan-hyvinvointialueella-kokeiltiin-uutta-yhteistyomallia-yhdessa-jarjestojen-kanssa/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)