Yhteensovittavan johtamisen valmennus vahvisti osallistujien muutoskyvykkyyttä Keusotessa
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) joukko esihenkilöitä ja asiantunijoita osallistuivat v. 2023-2024 vaihteessa Diakin toteuttamaan yhteensovittavan johtamisen valmennukseen, jonka tavoitteena oli vahvistaa esihenkilöiden kykyä johtaa monialaisia prosesseja ja tukea toimintakulttuurin muutosta. Lisäksi valmennuksella tuettiin henkilöstön valmiuksia monialaiseen työskentelyyn. Valmennus räätälöitiin Keusoten tarpeisiin ja toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa.
Valmennuksen tavoitteena oli vahvistaa osallistujien roolia ja osaamista toimia monialaisten prosessien vastuutehtävissä sekä lisätä muutosjohtamisen valmiuksia. Välitehtävien avulla tuettiin myös henkilöstön kykyä monialaiseen työskentelyyn ja yhteisen toimintakulttuurin rakentamiseen.
Räätälöity kokonaisuus ja käytännönläheinen työskentely
Ennen valmennusta toteutettiin kysely esihenkilöille, ja sen tulosten pohjalta rakennettiin Keusoten tarpeisiin sopiva kokonaisuus. Valmennus käynnistyi tieto-osuudella monialaisesta yhteistyöstä ja yhteensovittavasta johtamisesta, jonka jälkeen osallistujat työskentelivät organisaatiossa valittujen toimintamallien ympärillä.
Valmennusten välillä osallistujat veivät oppeja käytäntöön omissa tiimeissään, jolloin myös muu henkilöstö osallistui kehittämiseen. Kokonaisuus tarjosi konkreettisia välineitä integroitujen prosessien ohjaamiseen ja yhteisöohjautuvuuden vahvistamiseen.
“Valmennuksen elinkaari oli eheä ja hyvin jäsennelty. Jokainen tilaisuus alkoi asiantuntijaorientaatiolla, joka herätti ajatuksia ja vei teemaa syvemmälle. Työskentely oli laadukasta, konkreettista ja dokumentointi toteutettiin huolellisesti,” kuvailee johtava asiantuntija Laura Tiilikainen Keusotesta.
Valmennuksen elinkaari oli eheä ja hyvin jäsennelty. Jokainen tilaisuus alkoi asiantuntijaorientaatiolla, joka herätti ajatuksia ja vei teemaa syvemmälle.
Valmennuksen vaikutukset arkeen
Valmennus syvensi ymmärrystä yhteensovittavan johtamisen merkityksestä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon monialaisissa prosesseissa. Osallistujien mukaan se vahvisti kykyä johtaa muutoksessa ja tuki uusien ratkaisujen etsimistä yhteistyön kehittämiseksi.
“Valmennus auttoi osallistujia löytämään yhteisen ymmärryksen ja kielen yhteensovitettavien prosessien johtamiseen,” Tiilikainen toteaa.
Saumatonta yhteistyötä ja dialogista kehittämistä
Diakin ja Keusoten välinen yhteistyö eteni tiiviissä vuoropuhelussa. Valmennusta kehitettiin prosessin aikana esiin nousseiden havaintojen pohjalta, ja sen etenemistä tarkasteltiin yhdessä vaiheittain. Yhteistyö organisoitiin ja dokumentoitiin huolellisesti, ja kokonaisuus koettiin jäsennellyksi ja tavoitteelliseksi.
Valmennuksen koettiin vahvistaneen esihenkilöiden muutoskyvykkyyttä ja tuoneen uusia näkökulmia yhteensovittavan johtamisen käytäntöihin.
Anne Määttä
Erityisasiantuntija (VTT)
Yhteensovittava johtaminen, monialainen ja monitasoinen verkostojohtaminen, johdon strateginen konsultointi, muutosjohtaminen, palvelujen integraatio, fasilitointi.