Reija Paananen
Ydinosaaminen
Reija keskittyy työssään erityisesti siihen, miten hyvinvointia tavoittelevista palveluista voitaisiin saada ihmislähtöisempiä ja vaikuttavampia. Työssään hän on kehittänyt kansainvälisesti ja kansallisesti palkittuja sosiaalisia innovaatioita, kuten Zekki.fi, jonka avulla voidaan vahvistaa nuorten hyvinvointia ja osallisuutta ja tuottaa tietoa nuorten hyvinvoinnin tilasta. Uusin innovaatio on ammattilaisille ja tiedolla johtamiseen suunnattu ZekkiPro, jonka avulla voidaan helposti ja systemaattisesti arvioida hyvinvointia ja kehittää palveluja tietoon perustuen. Näin voidaan tukea ihmisten hyvinvointia entistä tehokkaammin ja vahvistaa palvelujen vaikuttavuutta. Reija valmentaa ammattilaisia systemaattiseen ZekkiPro-järjestelmän ja 3X10D-elämäntilannemittareiden käyttöönottoon sekä hyvinvointivaikutusten ja vaikuttavuuden arviointeihin.
Reija keskittyy tutkimus- ja kehittämistyössään erityisesti nuorten hyvinvoinnin tilaan, hyvinvoinnin edellytyksiin ja pahoinvoinnin syihin. Hänelle ihmisten tarpeet ovat palveluiden kehittämisen lähtökohtana, ja hän tutkii asiakaslähtöisten palveluiden ja palvelujärjestelmän kehittämistarpeita sekä -mahdollisuuksia. Reija on luennoinut, pitänyt asiantuntijapuheenvuoroja sekä osallistunut paneelikeskusteluihin.
”Emme voi kehittää nuorille suunnattuja palveluita ilman nuoria”
Zekistä sanottua
”Yksinkertaisuudessaan nerokas. Toimintamalli on helppo, nopea ja käyttäjille informatiivinen.” – Hyvä käytäntö 2023-arviointiraati
”Syrjäytymisen haasteet tarvitsevat ratkaisuja ja Zekki-toimintamallilla kyetään niihin vastaamaan.” – Vaikuttavuusteko-arviointiraati
”Tutkimuspohjainen tieto ja palvelumuotoilu yhdistyvät tuotteessa taidokkaasti. Jatkuvan kehityksen idea on toteutettu hienosti yhdessä nuorten kanssa.” – Paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailun arviointiraati
Nostoja julkaisuista
Julkaisuja sivustolla dialogi.diak.fi:
Julkaisuja muilla sivustoilla
Palkinnot
Zekki-digipalvelun palkinnot:
- Euroopan paras sosiaalinen innovaatio 2021 (Euroopan innovaationeuvosto)
- eEemeli – paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailun finalisti 2022
- Tervesos-palkinto 2022
- Vaikuttavuusseuran Vuoden Vaikuttavuusteko -kilpailun erityismaininta 2022
- Hyvä käytäntö -palkinto 2023
Muut palkinnot
Seppo Aro -palkinto: paras Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä julkaistu artikkeli 2019-2020: Paananen, R., Surakka, A., Kainulainen, S., Ristikari, T., & Gissler, M. (2019). Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen.(siirryt toiseen palveluun) Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 56(2).
Osaamisalueet ja teemat
nuoret, hyvinvointi, osallisuus, syrjäytyminen, Zekki-digipalvelu, tutkimus, nuorilähtöinen kehittäminen, nuorilähtöiset palvelut, sosiaaliset innovaatiot, hyvinvoinnin mittaaminen, 3X10D-elämäntilannemittarit, hyvinvointivaikutukset, vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi